Viime aikoina olen löytänyt itsestäni uuden puolen. Olen ollut muutama vuosi sitten hyvinkin aktiivisesti mukana paikallisen seurakunnan toiminnassa, mm. isosen ja kerhonohjaajana. Lisäksi olen osallistunut jumalanpalveluksiin kolehdinkerääjänä, lukijana tai ollut ovella toivottamassa ihmisiä tervetulleeksi samalla jakaen käsiohjelmia ja virsikirjoja. Kuitenkaan en ole uskonut.
Minut tuntevat ihmiset tietävät, että pappia minusta ei saisi tekemälläkään. Yläasteella kiinnostuin uskonnosta oikeastaan vain opettajan takia. Sellainen mukava, alle 30-vuotias mies, jonka kanssa tuli monenlaista juttua heitettyä. Halusin näyttää olevani hyvä hänen opettamassaan aineessa ja pingotinkin ainoan kymppini päättötodistukseen juuri uskonnosta.
Lukioon mennessä olin miettinyt teologian opiskelua ja sitä, että minusta tulisi isona uskonnon opettaja. Kaksi vuotta lukiossa oltuani olinkin suunnitellut kurssit ja kirjoitettavat aineet sopiviksi, jotta voisin hakea lukemaan teologiaa. Mutta sitten jossain vaiheessa tapahtui jotain.
Viime kesänä olin ex-poikaystäväni luona. Kaikki oli hyvin ja olin suunnitellut hakevani exäni asuinpaikalle yliopistoon teologiaa lukemaan. Varavaihtoehtoja en ollut vielä katsellut, mutta siltä alueelta uskoin löytäväni jotain muutakin mielenkiintoista.
Täytin kesän lopulla 18 ja palasin takaisin kotiin, sillä lukio-opinnot jatkuisivat. Yhtäkkiä en enää ollutkaan niin varma mitä haluan jatkossa tehdä. En edes tiedä mitä tapahtui. Ehkä ymmärsin, etten tahdokaan olla VAIN yhden miehen kanssa koko loppu elämääni, vaikka olin suunnitellut meneväni naimisiin 22-vuotiaana juurikin exäni kanssa. Kaikki oli suunniteltu valmiiksi, ehkä liiankin valmiiksi. Ehkä pintaan nousi se kapinahenki, mikä on persoonalleni varsin tuttua. Kapinoin jopa omia suunnitelmiani vastaan.
Mutta alunperin olin kirjoittamassa uskosta. Siitä, että vaikeina hetkinä se on itselläni voimakkaimmillaan kuin ikinä aiemmin. Nyt minulla on ollut syytä rukoilla. Uskon, että tätä maailmaa ohjaa jokin suurempi voima. Tämä kaikki ei ole voinut syntyä sattumalta. Uskon, että on olemassa kohtalo, joka ohjaa elämäämme.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti